Ei tytöt tee noin!

Yllätyin taannoin tyttäreeni liittyvässä asiassa; kuinka aikaisessa vaiheessa yhteiskuntamme jakaa meidät sukupuolen sanelemiin rooleihin. Jo vauvana se alkaa. Synnytyssalista lähtien asetamme vastasyntyneelle odotuksia ja muokkaamme ajatuksemme uudesta persoonasta ainakin osittain sen mukaan, onko kyseessä tyttö vai poika. Varhaiskasvatuksen merkitystä tytöksi tai pojaksi kasvamisessa ei voida kieltää. Ajatellaanko arkisessa elämässä toimiessamme tarpeeksi mitä itse asiassa odotamme lapsiltamme?

Onko niin, että vastuullisuuden, tunnollisuuden tai ylipäätään apulaisen rooli liitetään lähes itsestään selvästi tytölle. Kun taas pojat saavat olla poikia. Aktiivisuuteen tai tilan haltuun ottamiskykyyn kannustetaan esimerkiksi johtamisleikein tai luonnehtimalla poikaa johtajatyypiksi.

Syrjintää tai ei, me vahvistamme vasta kehittymässä olevan identiteetin sukupuoleen liittyviin normeihin.

Kasvatuksen ja koulutuksen tukena käytettävä kirjallisuuskaan ei tästä juuri poikkea. Jo pienten lasten kirjoissa ja koulujen opetuksessakin käytettävissä materiaalissa tytöt kuvataan useasti vain ”paikallaan oleviksi” kun pojat taas samoissa julkaisuissa ”tekevät jotain”.

Pojan rikkoessa jotain aineellista tai asetettuja rajoja, saatetaan sille vain naurahtaa, mutta kuinka käy tytölle samassa tilanteessa.

Mitä pidemmälle historiaa tutkimme, sitä vahvemmin näkyy tyttöjen sukupuolittunut rooli yhteiskunnassa, jo pelkän ulkoisen habituksen myötä. Aikoinaan tytöt puettiin sievästi ja hiukset letitettiin, jotta he näyttäisivät kunniallisilta. Tytöt eivät puhuneet, jollei puhuteltu.

Tyttö, joka kasvatetaan konservatiivisesti ympäristössä, jossa opetetaan ymmärtämään paikkansa, ei välttämättä osaa myöskään käsitellä murrosiän myllerrystä. Tunneälyn kehittyminen ympäristön odotusten ja oman persoonallisuuden kasvamisen ristipaineessa on raskasta.

■ ■ ■

Itsestään huolehtiminen, oman mielipiteen esittäminen, sanojensa takana seisominen tai oikeuksien vaatiminen voi olla hankalaa, jos syntymästä lähtien on opetettu olemaan näkymätön.

Varhaiskasvatuksenkin vuorovaikutuksella ja kohtelulla on varmasti jokin merkitys myös sille, että työpaikoillamme on niinkin paljon miehiä naisiin verrattuna luottamustehtävissä ja myös yritysten johdossa. Ja mikähän mahtaa olla sukupuolien jakauma, jos tutkisimme sihteeri ammattinimikkeellä työskenteleviä?

Olisiko koko tasa-arvokysymystä tarve pohtia ja käsitellä kovinkaan paljon, jos jo lapsena saisimme vapautuksen sukupuolemme sanelemasta roolista?

Todennäköistä on, että naisia tavattaisiin nykyistä enemmän johtotehtävissä emmekä edes ihmettelisi sitä. Ei ehkä myöskään olisi naisen euroa ja miehen euroa.

Yhteiskuntamme hyväksyy hiljaisuudellaan liikaa.

Olen itsekin sortunut puhuttelemaan tytärtäni sanoilla: ei tytöt tee noin! Nyttemmin kuitenkin haastan itseni, ja kysyn, miksi ne eivät tee niin?

Onko tytön varhaisessa iässä osoittama vahvuus tai luoteen lujuus uhka yhteiskunnallemme? Miksi yritämme sitä kaikin keinoin karsia pois? Miksi tyttöjen pitää olla kilttejä ja sopeutuvia, miksi pojat saavat suuntautua ulospäin ja vaikkapa riehua enemmän?

Vaadimme usein samaa kiltiksi kasvattamaamme tyttöä todistamaan pärjäävänsä poikien jutuissa, kuitenkaan käyttäytymättä kuin poika. Ja taas samankaltaisessa tilanteessa annamme pojillemme oikeutuksen kiusata toisiaan tyttömäisestä käytöksestä. Eväämme tytöiltämme mahdollisuudet valintoihin ja oman persoonallisuuden kasvuun jo pienenä.

Oman tahtonsa rohkeasti esittävä, hieman rasavillimpi ja takkutukkainen tyttö tulee mielestämme joko kodista, jossa tyttö on kietonut vanhempansa sormiensa ympärille tai hän on kasvanut poikien keskellä. Näin selitämme yksilön käytöksen itsellemme ja toisillemme.

■ ■ ■

Kai kolmevuotias saa käyttäytyä samalla tavalla kuin toinen kolmevuotias, riippumatta siitä onko kyseessä tyttö vai poika? Erilaisuus on rikkaus, jonka haluan omille lapsilleni opettaa. Kaikki ovat samanarvoisia eikä ketään syrjitä lapsena eikä työelämässä.

Syrjintää tai ei, minun rakas keijukaiseni saa leikkiä kung fu sankaria veljiensä kanssa pelkäämättä, että menettää iäksi prinsessastatuksensa silmissäni. Luojalle kiitos, kun antoi perheeseemme kolmen pojan lisäksi myös yhden tytön. Ilman häntä olisin ollut ehkä tätäkin asiaa pohtimatta.

Julkaistu:

SAK:n Palkkatyöläiset -blogi 12.3.2013