Järvenpään palveluverkkosuunnitelma takaisin valmisteluun

20.10.2020

Esitin Järvenpään Opetus- ja kasvatuslautakunnan kokouksessa 6.10. palveluverkkosuunnitelman palauttamista valmisteluun.

En millään voi olla tekemässä päätöstä, josta puuttuu käsittelyn yhteydessä näinkin oleellisisa tietoja.

Kyseessä on kuntalaisten kannalta erittäin merkittävä asia, sillä suunnitelmiin liittyi jopa mahdollisesti jonkin tai joidenkin koulujen lakkauttaminen. Näitä päätöksiä ei tehdä heppoisin perustein. Kun perusteet ovat olemassa, tulee niiden olla näkyvillä myös päättäjille.

Tässä kohtaa on syytä kiittää erikseen Arto Luukkasta esitykseni kannattamisesta sekä muita lautakunnan jäseniä esitykseni puolesta äänestäessään.

Otetaan kaupungin taloudellinen tilanne tosissaan mutta tehdään silti vastuullisia ja kestäviä päätöksiä, sellaisia joita voimme myös myöhemmin perustella faktoilla.

Täältä löydät kannaottomme asiaan laajemmin.