Pärstäkerroinpotkut ja työehtosopimusten yleissitovuus

Juha Sipilän porvarihallitus on pyrkinyt murentamaan vakiintunutta työmarkkinajärjestelmää enemmän kuin mikään hallitus vuosikymmeniin. Suomessa harjoitettiin 70-luvulta lähtien liki 50 vuotta tulopolitiikkaa, jonka ytimessä olivat työmarkkinajärjestöjen ja maan hallituksen kolmikantainen työelämä-, sosiaali- ja talouspolitiikan yhteensovittaminen. Se oli tuloksekasta tekemistä. Tulopolitiikalla luotiin kilpailukykyinen, moderni hyvinvointiyhteiskunta.

Kolmikannan olennainen perusta oli ja on työehtosopimusten yleissitovuus. Yleissitovuus suojaa työntekijöitä yksittäisen työnantajan mielivallalta, koska yleissitovuus koskee myös järjestäytymättömien työnantajien palveluksessa työskenteleviä. Näin näidenkin työntekijöiden vähimmäistyöehdot, esimerkiksi vähimmäispalkat, ovat turvattuja.

Yleissitovuus tarkoittaa yksinkertaisesti sitä, että kaikkien kyseisen alan työnantajien on noudatettava yleissitovaa työehtosopimusta, olivatpa he järjestäytyneitä työnantajaliittoon tai eivät.

Vaihtoehto työehtosopimuksin sovittavalle vähimmäispalkalle voisi olla se, että meillä ei olisi minimipalkkoja ollenkaan. Työnantaja voisi määritellä palkan siten kuin hänelle sopii. Toinen vaihtoehto olisi lakisääteinen minimipalkka, joka olisi riippuvainen vaalikausittain vaihtuvien poliitikkojen päätöksenteosta.

Edes kaikki elinkeinoelämän edustajat eivät halua poliitikkojen sotkeutuvan palkka-asioihin. Työmarkkinajärjestöillä kun on valtavasti suurempi asiantuntemus palkoista kuin millään muulla taholla.

Osa työnantajista, erityisesti Suomen Yrittäjiin kuuluvista, mutta myös Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) jäsenyritykset, ovat viime vuosina voimakkaasti pyrkineet purkamaan työelämän sääntelyä ja heikentämään ammattiliittojen asemaa. Tällä vaalikaudella työnantajat ovat saaneet mielihalunsa vahvasti esille erityisesti keskustan ja kokoomuksen linjauksiin. Viimeisimpänä esimerkkinä tästä, on hallituksen valmistelema lakiesitys irtisanomissuojan heikentämisestä pienissä yrityksissä, niin sanottu pärstäkerroinlaki.

Työnantajat ajavat tällä hetkellä omia tavoitteitaan ohi neuvottelujärjestelmän, hallituksen takaoven kautta. Ja Sipilän hallitus on yksipuolisesti työnantajan tukena. Onko edessä tulevaisuus, jossa kulloisenkin hallituksen kokoonpano sanelee mitä työmarkkinoilla tapahtuu?

Hallituksen lainsäädäntövalmistelu on ollut huonoa, ja irtisanomislaki osoittaa, että myös epäviisasta. Onko nykyisen työmarkkinamallin lopullinen romuttaminen työnantajienkaan kannalta järkevää? Rauhattomuus työmarkkinoilla lisääntyy, mistä kertovat ammattiliittojen reaktiot.

On kiistatonta, että yleissitovuus luo yrityksille ennustettavuutta työehtojen kehittymisestä ja mahdollistaa vaikkapa investointien tekemisen. Jos yleissitovuus murentuu, palkoilla ja muilla työehdoilla tullaan yritysten välillä kilpailemaan jatkossa aivan eri tavoin kuin nyt. Esimerkiksi noususuhdanteessa, kuten tällä hetkellä, kun on pulaa osaavasta henkilöstöstä, paras tarjous voittaa. Toisin sanoen markkinoiden heilahtelut vaikuttavat suoraan ja voimakkaasti työn hintaan.

Ja kannattaa muistaa, että ilman yleissitovuutta ei ole myöskään työrauhavelvoitetta. Muutos lisäisi väistämättä työehdoista sopimisen siirtymistä työpaikkatasolle, mikä tarkoittaisi myös lakkojen päättämisestä paikallisesti. Työmarkkinoiden rauhattomuus lisääntyisi.

Pahimmillaan tämä voisi johtaa aivan hallitsemattomaan työtaisteluiden sumaan, josta ei olisi ulospääsyä ainakaan helpolla. Tähän, kun vielä lisättäisiin se, että työntekijän voisi irtisanoa ilman sen kummempia perusteluja, niin kaaos olisi valmis.

On vaikea kuvitella, että yrittäjä rakentaa liiketoimintansa Suomessa heikkojen työehtojen varaan. Ei ole uskottavaa samaan aikaan puhua korkean osaamisen tuotteista, jotka menevät maailmalla kaupaksi.

Näyttää siltä, että aika tavalla ideologiset ja poliittiset tarpeet ovat etusijalla, kun ammattiliittojen ja yleissitovien työehtosopimusten pohjaa ollaan murentamassa. Suomi on menestynyt yhteistyöllä ja maltillisilla uudistuksilla. Ei hukata pitkää linjaa.

Toivon Suomen Yrittäjien harkitsevan viisaasti sitä, onko senkään jäsenyritysten kannalta järkevää heittää kaikkea yhdessä aikaansaatua pois. Vaikka jokaisella sodalla on voittajansa, on niillä aina myös valtavat negatiiviset menetykset voittajallekin.

Vielä yksi kommentti ajankohtaiseen keskusteluun. Yleissitovuuden vastustajat väittävät, että suomalainen työehtosopimusten yleissitovuus olisi jotain aivan omalaatuista tai erikoista. Ettei sellaista muualla ole. Väärin! Liki kaikissa euromaissa on jonkinlainen yleissitovuus. Ruotsissa työntekijöillä on laaja myötämääräämisoikeus ja niinpä työnantaja ei voi päättää asioista yksipuolisesti kuten Suomessa. Tanskassakin yleissitovuus toteutuu korkean järjestäytymisasteen kautta.

Useat ammattiliitot ovat äskettäin päättäneet järjestöllisistä toimista irtisanomislakia vastaan. Kolme ja puoli vuotta kestänyt yrittäjien ja Sipilän hallituksen hyökkäily purkautuu työtaistelutoimina.

Jokaisella kuminauhallakin on katkeamispisteensä.